Bed and breakfast eli aamiaismajoitus on Suomessa kohtuullisen harvinainen ilmiö. Tämä johtuu osittain maamme melko harvasta asutuksesta, pitkistä välimatkoista ja vähäisestä matkailusta haja-asutusalueilla. Toiminta ei yksinkertaisesti ole ollut kannattavaa, kun matkailu on ollut vähäistä ja saadut tulot sen vuoksi olemattomia. Kuitenkin kahden viime vuosikymmenen aikana käsite on vähän kerrallaan yleistynyt myös Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulta on löydettävissä erilaisia aamiaismajoituksia.
Bed and breakfast -majoitusten historia Suomessa
Suomessa, kuten muuallakin bed and breakfast historia alkaa luostareista ja olikin melko tavallista, että ne majoittivat matkaajia tien varrelta. Maksu oli usein melko vähäinen, mutta asukkaan oletettiin osallistuvan esimerkiksi töihin alueella tai tekevän lahjoituksen luostarin toimintaa varten. Seuraava askel Suomessa kohti aamiaismajoitusta olivat erilaiset kestikievarit, joita oli erityisesti suurien matkailureittien varrella ja niissä majoittuivat usein esimerkiksi kauppiaat. Ne tarjosivat ruokapaikan ja huoneen. Usein kievarin omistaja myös asui samassa rakennuksessa.
Maatilat ottivat matkalaisia yöksi pientä apua tai maksua vastaan. Toisinaan myös alueilla vierailevat kauppiaat yöpyivät maatilalla, mikäli välimatka oli pitkä. Olot olivat kuitenkin usein melko alkeelliset. Matkailijan nukkumapaikkana oli esimerkiksi aitta, toisinaan sama tila renkien ja piikojen kanssa, talon keittiö tai joskus jopa navetta.
Moderni bed and breakfast Suomessa
Varsinainen bed and breakfast -toiminta alkoi yleistyä, kun vaikutteet Keski-Euroopasta ja Britanniasta levisivät Suomeen. Noilla alueilla oli melko tavallista, että paikalliset vuokrasivat yksittäisiä huoneita matkaajille saadakseen hieman lisätienestejä. Suomessa bed and breakfast -toimintaa on rajoittanut hieman majoituslainsäädäntö, joka on koettu melko hankalaksi yksityishenkilöiden kannalta. Aamiaismajoitukset yksityisasunnoissa ovatkin edelleen hyvin harvinaisia ja yleisempää on majoittua esimerkiksi matkailutoimintaa harjoittavilla maatiloilla ja pienimuotoisissa, toisinaan hotellia muistuttavissa huvilatyyppisissä rakennuksissa, jotka on uudistettu majoituskäyttöön. Varsinaista yksittäistä huoneen vuokrausta näkee hyvin vähän.
Suomessa bed and breakfast on ollut erityisesti ulkomaalaisten matkaajien suosiossa. Varsinkin ne, jotka ovat tulleet Suomeen kokemaan maan kulttuuria, matkailemaan luonnossa ja oppimaan maan historiasta, suosivat aamiaismajoitusta. Se on matkaajille erinomainen tapa kokea erilaista kulttuuria, sillä suuri osa bed and breakfasteista sijaitsee maatiloilla tai vaihtoehtoisesti pääkaupunkiseudulla. Maatilat pystyvät kilpailemaan markkinoilla tarjoamalla vaihtoehtoisia elämyksiä. Pääkaupunkiseudulla taas on matkailijoita ympäri vuoden ja siksi toiminta on usein kannattavaa ja vieraita tulee enemmän kuin maaseudulle. Pikkukaupungeissa puolestaan on harvemmin vierailijoita, ja mikäli kaupungissa sijaitsee hotelli, ei yksittäisen henkilön majoitustoiminta välttämättä ole kannattavaa.
Suomessa monet maatilalla sijaitsevat aamiaismajoitukset saattavat tarjota ohessa muita palveluita, kuten esimerkiksi rantasaunan tai mahdollisuuden osallistua erilaisiin elämyksiin. Näitä elämyksiä voivat olla erilaiset luontoretket ja mahdollisuus esimerkiksi viettää aikaa maatilan eläinten kanssa. Mikäli tilalla on ratsastuskäytössä olevia hevosia, voi hevosten avulla tehdä vaelluksia tai niillä voi ratsastaa myös tilalla. Myös grillaus iltanuotiolla kuuluu usein vakio-ohjelmaan, mikäli vieraat näin haluavat.
Monet maatiloilla tai mökeissä sijaitsevat aamiaismajoitukset ovat auki vain kesäaikoina, kun matkailusesonki on kiireisimmillään. Mikäli siis mielii matkata Suomessa sesongin ulkopuolella, kannattaa majoittuminen tarkistaa etukäteen. Moni matkailuyrittäjä haluaa toki myös mahdolliset tienestit ja saattaa sen vuoksi tilauksesta järjestää majoitusvaihtoehdon sesongin ulkopuolellakin. Talvella majoittuessa voikin kokea aivan toisenlaisia elämyksiä, kuten avantouintia, lumikenkäkävelyä ja pilkkimistä.