Bed and breakfast -majoitukset on tyypillisesti totuttu näkemään vanhoina, kohtuullisen historiallisina ja suurehkoina taloina, joissa on kuitenkin säilytetty kodikas tunnelma. Matkailu on kuitenkin yleistynyt ja pikkuhiljaa myös bed and breakfast -konsepti on muokkautunut sen mukaan. Koska varsinaiselle majoitukselle ei ole muita kriteerejä kuin se, että matkailija saa yösijan ja aamiaisen, on majoitustoiminnassa onnistuttu venymään monenlaisiin uusiin ulottuvuuksiin. Nämä ovat sekä luovia ratkaisuja ja sellaisia, joita ei aiemmin ole edes osattu kuvitella.
Bed and breakfast tarkoittaa monelle uusia kokemuksia ja paikalliseen kulttuuriin tutustumista, joten erilaiset luovat ratkaisut ovat saaneet monet matkaajat huokaamaan ihastuksesta. Ne ovat vaihtoehtoja, jotka säilyttävät alkuperäisen aamiaismajoituksen idean, mutta tarjoavat kuitenkin jotain aivan uutta, joka on usein hyvä muistutus paikallisesta kulttuurista ja tavoista.
New Mexicossa voi yöpyä luolassa
Kokopelli’s Cave bed and breakfast Yhdysvaltain New Mexicon osavaltiossa tarjoaa matkaajalle paitsi yösijan, myös todella erikoisen kokemuksen, jota ei todennäköisesti löydä mistään muualta. Kokopelli’s Cave bed and breakfast ei ole varsinaisesti luola, sillä kyse on kokonaan ihmisen rakentamista tilasta, joka sijaitsee hiekkakivestä koostuvalla kielekkeellä La Platan jokilaakson vieressä. Vaikka paikka muistuttaa enemmän hotellia kuin bed and breakfastia, on se jossain määrin säilyttänyt alkuperäisen olemuksensa kodikkaana, vuoteen ja aamiaisen tarjoavana majoituksena. Alue tarjoaa mahdollisuuden erilaisiin aktiviteetteihin, kuten melomiseen, kalastukseen ja ratsastukseen.
Amsterdamissa asuntolaiva tuo autenttisen kokemuksen
Jokainen Amsterdamissa, Hollannissa joskus vieraillut on varmasti pannut merkille asuntolaivojen suuren määrän. Se on ollut paikallisten ratkaisu omaan rauhaan, paikoin hyvin täyteen ahdetussa kaupungissa. Matkailijat voivat päästä osaksi tätä kokemusta majoittumalla bed and breakfast -majoituksissa, jotka on sijoitettu asuntolaivaan. Laivan koosta riippuen bed and breakfastin pitäjä voi joko itse majoittua samassa paikassa, tai vaihtoehtoisesti asua jossakin lähellä. Matkailijat pääsevät kuitenkin kokemaan jotain sellaista, jota tuskin jokapäiväisessä elämässään tulee tehneeksi. Asuntolaivalla on myös mahdollista liikkua kanaaleja pitkin, mutta erityisesti ison laivan ollessa kyseessä, tämä voi osoittautua melko hankalaksi ruuhkaisilla reiteillä. Kannattaakin neuvotella jo etukäteen majoituksen pitäjän kanssa siitä, minkälaisista olosuhteista on kyse, ja mitä kaikkea majoitukseen sisältyy.
Puumajassa pääsee lähemmäs luontoa
Puumajat ovat myös hyvin vaihtoehtoinen bed and breakfast ja niiltä löytyy monilta eri mantereilta erilaisissa muodoissa. Myös Suomessa, Rovaniemellä on mahdollista yöpyä puumajassa, mutta kyseessä on enemmänkin hotelli ja rakennusta tuskin voi varsinaisesti sanoa majaksi. Todellisia puumajaksi muokattuja aamiaismajoituksia löytyy esimerkiksi Yhdysvalloista, Costa Ricasta ja Indonesiasta.
Monet lämpimät maat tarjoavat hyvät puitteet siihen, että vieraat voivat kiivetä ylös viileään majaansa ja nauttia samalla sekä omasta rauhasta, että myös luonnon äänistä. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että yöpyessä esimerkiksi tropiikissa puumajassa, oma rauha ei välttämättä ole taattu. Monet luonnossa elävät eläimet ovat tottuneet vierailijoihin, ja saattavat tulla kärkkymään esimerkiksi makupaloja tai tutustumaan uusiin vieraisiin. Lisäksi viidakko ei hiljene juuri koskaan ja yöaikaan kuulee muun muassa sammakoiden kurnutusta, hyönteisten rapistelua, erilaisten nisäkkäiden liikuskelua ja monia muita ääniä. Puumaja on siis todella poikkeava kokemus, mutta luksusta ja hiljaisuutta kaipaavalle ei välttämättä kuitenkaan ensimmäinen valinta.
Kannattaako poikkeuksellisessa aamiaismajoituksessa yöpyminen?
Monet uudenlaiset bed and breakfast-majoitukset ovat saaneet kritiikkiä siitä, että ne ovat vieneet pohjan varsinaiselta huonemajoitukselta ja muuttaneet idean täysin. Toisaalta matkailijat ovat kuitenkin olleet innoissaan uusista elämyksistä. On aina henkilökohtainen valinta, haluaako yöpyä hyvin poikkeavassa majoituksessa vai etsiikö ennemmin perinteisen bed and breakfastin, ilman erikoisuuksia. Tärkeintä on se, että majoittumisesta jää hyvä ja positiivinen kokemus.